Raunioilla

2.10.2017

Suhtautuvaasi on pesty ruuhkana vuosissamme. Ryhdytty polkumme on hionut rohkeutta, onnea ja istuvaa ymmärrystä.

Saavuttu, siivottu, luotu vaihe on rikkonut kaikkien vanhojen todellisuuksiesi polut. Sydämesi noki on pesty. Revenneet totuudet irtoavat rauenneina hehkuvan Glow'n tieltä. Rumuudet näet rakkautena, ja monet rakkaudeksi luulemasi rumuutena. Pallot ohjatut ovat ajautuneet ulos vaikutuspiiristäsi, ehdollistamiset vieden mukanaan: On pyyteettömyyden vaalittu, eloisa, tukensa antava, rakkauden voimassa voideltu vaihe polkuumme.

Päättyy ehdollistamisen pudotessa todellisuudestasi myös moni ihmissuhde. Se on itsensä vähättelyä, jos sallii nukkuvien määrittää hereillä olijoita. Tiedät tämän, etkä ole ollut ehdollistettavissa. Salli nyt feikki nostaa pois. Siivotussa olemuksessasi savuaa vanhat rauniot. Suo pestävästä, ulkoisesta maailmasta uhkea, tyrmäävä luomus. Luetut punoksen ohjausvoimat, täyttäneet sopimukset rauenneet, päätöksessä saatu turvallisesti tunteitten suhtautumisista irti. Noki on – torvina ilon – selvitetty kirkkaimman rakkauden polun valmiuteen. Soimme.

Hiljainen polku on mestarin polku. Tuleminen tarpeettomaksi opettajan suurin onnistuminen. Pommiimme nauti onnistumisen onni. Vastuusi kevenee syystä. Purettu sidokset tukeneet. Uskollisuus sielulleen tuottaa palkkioista suurimmat ja kauneimmat.

Saatan portaaliin uudet luvut, tavut, koodit, ruuhkana. Sähköistä ne eteenpäin, maallinen muotoni pari, Qoinini täyttymys, tuettu Neuvoston toimija, uurrettu, ohjattu induktioni liekki.

– Sähköttäjä, puhuja, ihollaan lestiään rohkeaa pommittava, tuloaan punova, nälkäinen tunnettunsa pesemiseen 

✪

Viime päivinä ja viime aikoina on noussut ehdollistaminen esille monesta eri kulmasta ja kosketuspinnasta. "Lypsetään" kirjoittamaan, vaikken tiedä täsmälleen mikä on se punainen lanka, jota tähän sanojen lomitse viritetään kulkemaan. Siksi koostan läsnä olevia ajatuksia sieltä täältä.

Yhä useampi kykenee näkemään, kuinka ehdollistetussa maailmassa elääkään. Kauppaa käydään niillä kaikkein räikeimmillä asioilla, joille on luotu tarve, joko mielikuvilla, pelottelulla tai konkreettisesti luomalla sellainen rakenne, jossa hallitsee illuusio muiden, vaihtoehtoisten mallien toimimattomuudesta. Maailman erilaiset järjestelmät, medikalisointi ja ravitsemus, joihin nyt viittaan, ovat kuitenkin vain yksi osa-alue. Kauppaa käydään tiskeissä, joissa tavara liikkuu ihmisten ymmärtämättömyydellä ja kyvyttömyydellä kyseenalaistaa, tilanteissa, joissa ei ehkä anneta edes nähdä muita kuin 'myytäviä' toteutusmuotoja. Valuutan vaihtoa edistää pääasiassa tunteet, kuten kestohittinä turvallisuuden tunne. Samoin täyttymyksen tunne järjestelmän tukemaan ja aikaansaamaan tyhjyyteen: Kokemus paremmuudesta ihmisenä, yhteiskunnan jäsenenä, menestyjänä, pärjääjänä, selviäjänä, henkisesti valveutuneena, hurskaana, tai jossain muussa roolissa, mikä kenellekin näyttäytyy oman elämän määritysten tikapuina, eli toisin sanoen mikä vahvistaa elämänhallinnan ja -arvon tunnetta ja egoa. Luonnollisesti myös seksi myy. Rakkaus kaikissa muodoissaan on kysyttyä kauppatavaraa. Enkä tarkoita tällä niitä näkyvimpiä ääripäitä, vaan rakkautta ostetaan monella ajatuksella, teolla ja hymyllä, jonka motiivi on jossain Itsen ulkopuolella. Tätä näkee kaikkialla. Parisuhteissa, kauppajonoissa. Taustalla on pelko ettei hyväksytä, ettei olla tarpeeksi, ei sitä mitä odotetaan tai mitä itse haluaa olla... mikäli onkin aito ja ehdollistamisten tavoittamattomissa. Tai jos sanoo 'ei'. Kaava tuntuu olevan mahdotonta murtaa. Useinkaan pinta ei kerro totuutta, ja kaksi samanlaista ilmentymää, mutta kahdella toisistaan poikkeavalla motiivilla voi näyttää äkkiseltään samanlaiselta. Emme erota niitä toisistaan, ennen kuin erotamme, koska ne ovat olleet siihen saakka palvelemassa ja tukemassa ymmärrystä, omaa polkua ja myös juuri tätä erottelukyvyn oppia. Ja kun kerran erotamme, emme voi enää palata vanhaan. 

Itselleni tämä on hyvin tuttu aihe, kuten jossain jo kirjoitinkin. Olen elänyt monta vaihetta elämästäni ehdollistamisen ja odotusten ilmapiirissä, ollen myös hyvin herkkä tämän kaltaisille viboille. Osa niistä on ollut kuitenkin niin vahvaa perustaa, että hahmotin suuremman kuvan vasta Cast Awayn palloteeman ansiosta. Suurimmat nujertajat ja olemuksen määrittäjät ovat hiljaisia ja vähäeleisiä, ja niin oman todellisuuden peruskalustoa, ettei heitä meinaa joukosta tunnistaakaan. Tai niin totuttua sisältöä, että toimintamalliksi vakiintuu katsominen läpi sormien, joka voi olla myös suojamekanismi: sillä voi päästä helpommalla, sillä se tuottaa turvaa ja lykkää omien kipupisteiden sekä kehityshaasteiden kohtaamista. Se voi myös huomaamatta toimia voiman nostattajana. Ja vaikka vaisto antaisikin jo vihjeitä energeettisesti "myrkyllisestä" suhteesta, jonkinlainen riippuvuusside ravitsee edelleen sellaisilla tasoilla, ettei siitä pääse ravistautumaan kokonaan irti, ennen kuin voi todella ja täydellisesti suoda itselleen korkeimman mahdollisen oman rakkautensa ja avautua olemaan sen arvoinen. Usein hyväksyntää ja rakkauttahan toivotaan eniten juuri heiltä, jotka ovat olleet torjuvimpia ja ehdollistavimpia, vaikkei sitä itse tunnistaisikaan. Tämä on yksi syy piilevään energiariippuvuuteen. Tämä on kliseisesti se totuus, kun odottaa ulkoapäin sitä mitä on eniten vailla itseltään, itseään kohtaan; täydellistä hyväksyntää.


Kun viimein noustaan oman rakkauden mittaan, ilman, että kukaan muu voi ulkoapäin ohjata suhdetta omaan Itseensä, määrittyvät myös omat rajat uudelleen. Em. energiasidokset voivat vapautua, ohjattuaan tehtävänsä maaliin. Riippuvuuden vaatima tarttumapinta paranee. Tämäkin asia erilaisine ilmentymineen voi näyttäytyä lukemattomin eri tavoin. Ratkaisu ei ole polttaa siltoja takanaan motiivinaan vältellä toisen triggeröivää vaikutusta ja energiaa, jotta voisi siivota omaa kuplaansa (koska vuorovaikutus on sielujen välistä suurta rakkautta ja palvelemista, jolloin todellisuudesta poistaminen on myös rakkauden kasvattamisen väistelyä), eikä ratkaisu ole toisaalta pitää todellisuudessaan väkipakolla tai 'muka-rakkauden' ja -myötätunnon kuorrutteen sokaisemana enää heitä, jotka ovat oppinsa jo antaneet, jos tuntuu että on aika sulkea ovia. Ei ole yhtä oikeaa ja autuaaksi tekevää tapaa. Sidos voi olla vielä aktiivinen, vaikka fyysisellä tasolla kohtaaminen on päättynyt. Tai kiinnike passiivinen, vaikka suhde ja toisen edustus olisi ollut vahvaakin omassa kentässä. Omalla kohdalla hyvä keino päästä tilanteen tasalle onkin ollut mietiskellä omaa "suhtautuvaa" eli suhtautumistapaa ja reagointimaastoa triggeriään kohtaan. Jos kokee vähääkään halua lytätä tai alentaa toista nostaakseen omia osakkeitaan vaikka vain itsensä silmissä, trigger-sidos on todennäköisesti vielä olemassa. Mikäli vilpittömästi rakastaa itsensä ensimmäiseksi, yli tämän kaiken ja autenttisesti, neutraalisti ja jollain osallaan myös kiitollisesti kokee jaetun osuuden elämästä olevan loppulauluja vaille tapulteltua, voi side olla tältä osin raukeamassa. Toisin sanoen; se irrotetaan muuntuakseen ja uudistuakseen. Osa ihmisistä palaa takaisin, uusilla energioilla, uusissa energioissa ja uusiin vastassa oleviin omiin energioihin kohdistuen, osa väistyy "lopullisesti", olemassa olon tällä tasolla. Moniulotteisuudessammehan nämä kaikki toteutetaan suunnitellusti, vähintään neutraalisti ja taatusti rakkaudessa, elämän oppituntien merkeissä, sitä ei mikään voi muuksi muuttaa. Ja kyllä, jotkut heistä saattavat palata vielä haastaakseen uudelleen, uudesta syvyydestä, mutta ehkä toisenlaisella kohtauttamisella, tai opinpaikka tuodaan jonkun muun sielun ilmaisumuodon kautta (joskus harvoin myös saman sielun toisen olemusosan kautta, jos käytetään walk-inien mahdollistamia nopeutettuja suunnitelmia).

Tiedostan itse tulleeni taas sellaiseen kohtaan, jossa muutoksia todennäköisesti ilmenee, ja se myös äsken vahvistettiin. En taida jaksaa jäsennellä asiaa sen tarkemmin, koska kokonaisuushan on paljon enemmän kuin osiensa summa, ja prosessi on hyvin monitasoinen ja -syinen. Kiteyttäen; tähän liittyy tämä uusi linjautuminen ja "uusi julkituleminen" takaisin ihmisten pariin monen vuoden hiljaiselon jälkeen, ja tällä nyt muotonsa vakiinnuttaneella tavalla, joka saattaa olla yhä useammalle 'liikaa'. Jo tuolloin aikaisemmin Taivaskanavana aloitettuani osani oli toimia triggerinä monelle tutulle ja nukkuvalle (tai hyvin erilaisen hahmottamistavan omaavalle) todellisuudessani esiintyvälle hahmolle, ja tuo uusi vaihe niin ikään muunsi silloin ilmentyvää ulkoistakin todellisuutta. Monia yhteyksiä katkesi, mutta todella monia, syviä ja hyviä kontakteja avautui, tai vanhoja uudistui heti uuden ja puhtaamman tilan sen salliessa. Oli ihmeellistä, kuinka moni suhde muuntui ja laajeni oman itsen muuntumisen indikaattorina. Intuitiivisena antennipäänä olin monen kohdalla oikeassa lähtöasetelman energioista, eli siitä millaisia signaaleja suuntaani ohjattiin ehkä teennäisyyteenkin verhoutuen, enkä osannut kuvitellakaan kuinka kohtaavat tasot vielä uudistuisivat. Osa taas jäi heti ulkokehälle, eivätkä ole liittyneet enää luontevasti uudelleen polkuun. Tämä "hinta" on ollut tiedossa, eikä mitään järkytyksiä tai yllätyksiä luopumisissa tullut eteen. Mitään todellista kun ei voi menettää. Ohjauksen ollessa aina tilanteen tasalla ja näkevä kaikkiin potentiaaleihin sekä jokaisen motiiveihin, sain sittemmin myös suoraa tietoa sielusuhteista, joista kuuluu pitää kiinni, tai joiden kuuluu asettua lepäämään. Mitä milloinkin. Niissä sen sijaan oli melkein aina yllätyksiä mukana, koska syyt ja merkitykset tavoittivat tilanteita, energioita ja tulevaisuuskuvajaisia kaukaa oman tiedostamisalueen ulkopuolelta. Onneksi myös perustelut ovat olleet riittävät ja aika näyttänyt toteen niiden tarkoituksellisuuden.

Elämäni on täyttä. Ei tukkoisella tavalla täyttä, eikä täydellisellä tavalla täyttä, vaan täyttä, oikeellista ja rikasta, moniulotteista, samaan aikaan juurevaa ja maagista. Tämä oma kuplani on jo kauan heijastellut pinnastaan rakkaustodellisuutta, joka on ollut ehdotonta, ehdollistamatonta, pyyteetöntä. Ajoittain jopa niin kirkasta, että en ole meinannut sitä kestää. Koen eläväni suuressa runsaudessa, siinä samaisessa kuplassa, joka ei oikeastaan enää edes tunnu kuplalta. Runsaudella ja rahalla, tai edes materialla, ei ole toistensa kanssa mitään tekemistä, eli eivät ole toistensa synonyymi, joskaan eivät sulje toisiaan poiskaan. Tunnen siis todella saavani universumilta takaisin sitä mitä annan, vaikka en ole määritellyt saatavilleni minkäänlaisia muotoja tai ilmaisuasuja, tehdessäni monet asiat nurinkurisesti tai kaavoista poikkeavalla tavalla, joka on koettu myös uhkana. Mutta aina käänteissäni ole toiminut ohjatusti. Ehkä jopa juuri sen takia saan niin paljon, koska en ole ehdollistanut ja siten odotuksilla, vaatimuksilla tai määrityksillä rajoittanut kaikkeuden suomaa antia. Luotan, että se on täydellisesti sitä mitä tarvitsen, jolloin on toissijaista, että se olisi ollut mitä olen halunnut. Loppujen lopuksi, se on ollut täsmälleen sitä mitä olen halunnut, mutta jota en vain ole ymmärtänyt vielä haluavani. Jopa se, jota en alkujaan tiennyt edes tarvitsevani. 

Kaikessa kiitollisuudessani olen siis valmis seuraavaan todellisuusmurrokseen. Luultavasti näen asioita taas uusiin syvyyksiin ja naamioita riisutaan, puolin ja toisin. Saatan nähdä muista jotakin uutta, ja minut voidaan muiden toimesta nähdä uusin silmin. Molempi parempi, kumpikin on askel kohti korkeampaa totuudellisuutta, jossa ei ole sijaa feikille. Minulle on sanottu, että vaikka tulen kanavoimaan, toimimaan kontaktina ja elämään yhteydessä lopun elämääni, jota siis toteutin myös kaikki hiljaiset vuoteni – siis myös loput monien elämien muodostaneesta Yhdestä Elämästäni – kasvoillani en tule tätä tekemään, enkä enää opettamaan. Opettajan tehtävä on tehdä itsensä tarpeettomaksi, kuten oppaatkin tekevät opastettavat kaltaisekseen, kuin synnyttäen olemuksen uudelleen kauttaan. En tarvitse piiloutua, mutta en tarvitse myöskään samaistua nimeen, hahmoon tai kehomuotoon, joka sielun kasvupolulle on tarjonnut tämän maallisen kulkuvälineen, ja myös solminut sopimuksen kanavana toimisesta ilman kasvopainotteisuutta, identiteetti-ego-punnertamista ja ilman, että toiminta tukee Metatronican henkilöitymistä. 'Mari'-ilmaisumuoto on alkanut tuntumaan jollakin erikoisella tavalla vieraalta kaikilta niiltä osin, joilla se aikaisemmin on värittänyt ilmaisuaan ja luonut identiteettiä, mutta, niin ristiriitaiselta kuin kuulostaakaan, samalla se on aidompaa kuin koskaan ennen. Vapaa tietoisuus, vapaa sielu ja vapaa olemus, autenttisuus ja rajoittamattomuus ilman määrityksiä tai suojamuureja odottavat yhdistymistä kaikissa valmistuneissa kerroksissaan. Sitä ei kuitenkaan voi saavuttaa niin kauan, kuin jotain feikin kannattelijoita tai omia teennäisyyksiä on jäljellä kentässä, tottumuksen, miellyttämishalun, pelon tai turvallisuuden tarpeen nimissä. Siivouspäiviä tiedossa siis. Ehkä sitten 'Marikin' tuntuu kokonaan ja totaalisesti omalta ja korkeimpansa haltuun otetulta. Ymmärrän kuulemma pian, kunhan vanhat elemetit putoavat luvatusti pois havaittavallakin tasolla.

Jostain syystä ajatuksiin tiputettiin nettikohtaaminen vuosia sitten, joka taitaa olla tarkoituksellista kirjoittaa vielä tähän. Joku henkilö sanoi liikkuvansa energioiden perässä (hoidettavia etsien?) ja aisti minusta valtavan suurta pelkoa. En tiedä millä motiivilla hän oli liikkeellä, miksi lähestyi tuntemattomana takavasemmalta yksityisviestillä ja otti oikeudekseen tuon ensitöikseen todeta (muuta kuin että niin oli varmasti tarkoitettu, koska se tapahtui, enkä ole elämässäni vielä ainoatakaan tarkoituksetonta asiaa kohdannut niistä, joilla on ollut mieleen jäävää voimaa), ehkä olettaen saavansa tiedosta ja ojentamasta mahdollisuudestaan kiitollisen hoidettavan. Olin alkuun typertynyt, koska olin aika äskettäin "tullut kaapista" ja siirtänyt Mount Everestin kokoisen vuoren edestäni aloittamalla avoimesti ja voimalla Taivaskanavana toimimisen kaikista peloista huolimatta, ja jopa vahvuutta itsestäni kokien. Ja koska myös noudatin ohjauksen suosittamaa linjaa, jossa en tukeutuisi enää muuhun kuin omaan kanavoituun tietoon, ellei johonkin muuhun erikseen opastettaisi. Siihen kuului, että otan vastuun jatkossa yksin itsestäni osoittamatta omaa voimaani muiden käsiin, jolloin ulkoistaisin prosessit itseni ulkopuolisille tahoille. Vaikka olin tunnistavinani sävyn, joka auttamisen valepuvussa otti asiakseen vähätellä ja arvostella toimintaani tai riittävyyttäni toimia parantajana (tai ego koki sen siten), uskon saaneeni tuosta nujertamisena kokemastani tilanteesta myös sellaisen latauksen, jolla lähdin selättämään kaikki loputkin pelot, kaivaen ne suorastaan uhmakkaasti esiin koteloistaan – samalla kun se oli tietenkin myös käytännön koeponnistus siitä, kuinka pidin vastuun ja voiman itselläni tuolla nousseella, uudella ja aiempaa korkeammalla luottamuksella. Tiesin sanoa välittömästi, jo tullun polun opettamana, että pelkoa ei ole jäljellä enää oikein mitään verrattuna siihen, mistä lähdin alkujaan liikkeelle sitä muuntamaan, vaikka syyllistyjä-ego minussa yrittikin uskotella vielä jotain aivan muuta. Ja että tämä pelko on myös yksi niistä asioista, joiden puhdistaminen omalla aikataulullaan tuo jotain todella hyvää mukanaan myös muille. Tiesin sen kohdistavan sieluja ympärilleni, ja myös ajoittavan asioita, vaikka en tiennyt paljoakaan mitään siitä, mitä tuleman pitää ja mihin kuljetetaan.


Pelko on ollut yksi suurimpia oikeaan suorinta tietä ohjaavia voimia – sen jälkeen kun kieltäydyin kääntymästä siitä pois.