perjantai 27. lokakuuta 2017

Tahdon laadut






27.10.2017




Vastuusi on palloteltu eteenpäin. Yhdistyy punokseen nopeasti punotut tyytyjät vastuisiinsa tekijöiksi voimistumaan. Vapautuu vastuusi, tyytyjän näytettyä kyntensä. Tupaani astut.

Muotoni muuttuu jälleen. 

Numerot suuren Rakkauden Liikkeen sähköistyvät. Vastuusi oli puhkoa kuplia. Ohjaan luomaan nostoon Uuden Maan seuraavat energiat. Ymmärrä pihkaiset syrjäyttää luomuksesta, mielen tottumukset. Tarvitset laajimpaan polkuusi pystyvimmät tahtosi. Nopeaa ruuhkaa, nopeaa värähtelyä saavuttaa Suunnitelmaa.

Ursa Majoris täyttää kupit.

Upeaa muotoilijan polkua.



– Runoilijasi näyttävä 







Introspektiivisyys on edelleen kuvassa mukana, nyt siis suhteessa konkreettisempaan toimintaan. On tuntunut todella hyvältä toimia jonkin sellaisen edessä, jonka kanssa on tiennyt olevansa täydessä linjassa. Se on mahdollistanut itsetarkkailun uudenlaisessa maastossa. Paljon on muuntunut syvimpien motiiveiden tasolla sitten edellisen aktiivisen kauden.




Sanon: Älkää tyytykö. Tutkikaa, onko tyytymisenne valmiutta tähän tietoiseen luomiseen, vai mukavuudenhalua paulovaa: Tarve muuttaa maailmaa on ensin tarvetta muuttaa itseään, tullakseen voimaksi muuttaa uusilla energia-arvoillanne ulkoista maailmaanne. 
– Tyytyjästä tekijäksi – Luomisvoiman vierivä kivi


Tällä vaiheellani on haluttu tehdä selväksi näiden kahden toimintamoottorin välinen ero. Aikaisemmissa vaiheissa tuolloin vuosia sitten kaikkeen toimintaan liittyi jonkinlainen ajatus paremmasta maailmasta ja tarpeesta muuttaa ulkoisia olosuhteita. Opettaa ja avata näkemyksiä. Havainnollistaa ja vakuuttaa. Olla äänessä, näkyvillä, vaikuttaa jotenkin, tarttua kädestä, auttaa ja kulkea mukana vaiheissa, jotka itse kävin läpi sitä ennen yksin. Tuohon ohjannutta motiivia ei voinut tietenkään itse silloin nähdä, samoin kuin sen näkee nyt, ja osin nämä asiat toimivatkin myös todella piilevillä tasoilla. Eikä ollut myöskään vertailupohjaa. Ja tuo kaikki luonnollisestikin oli oikein juuri siinä hetkessä ja sillä kohtaa polkua – eikä vähiten jotta näkisin tahdon laatuerot nyt.


Nyt, päästyäni aivan motiivieni ytimiin saakka ja sydämeni syvimpään huoneeseen, olen siis saanut ne täsmällisimmät työkalut, jotta voin projisoida, manifestoida ja koodata uuden todellisuuskuplani ja universumini heijastelemaan sitä, mitä kaikkein syvimmiltäni olen. Me olemme. Minulla ei ole ollut enää tarvetta muuttaa ulkoista maailmaa, koska olen ollut kykeneväinen ymmärtämään kaiken tarkoituksellisuuden, täydellisen ajoituksen ja tuon "simulaation", joka ylösnousemusohjelmana ja metatronisuuden kaavana pakottaa kaiken olevaisuuden kohti korkeampaa tietoisuutta erilaisilla energeettisillä reaktioilla, jotka ponnistavat toisiaan vastaan ohjaten värähtelyt kohti valoa. Olen voinut asettua maailmaani ja sen rauhaan. Se on luonut valmiuden tälle uudelle vaiheelle, jolloin maailmaa ja ulkoisuutta on todella mahdollisuus muuttaa, koska motiivi ei ole enää jonkinlainen tyytymättömyys vallitsevaan todellisuuteen. Tyytymättömyys – tai tyytymisen ja tyytymättömyyden toisiaan ruokkiva kierre – on kuulunut puhdistaa nöyryyden, kiitollisuuden, tietoisuuden ja mittasuhteiden muuttuessa Tyytymiseksi ja edelleen Tyytyväisyydeksi, jotta sen on mahdollista kasvaa voimaksi olla Tekijä. Jokaisen näistä vaiheista on kuulunut olla omilla paikoillaan, eivätkä rajat voi olla mitenkään tarkat. Painopisteet voivat asettua lukemattomilla eri tavoilla. Useimmat kuuluvat ainakin joiltain osa-alueilta varmastikin näiden keskinäisille rajapinnoille olematta täsmällisesti jotain tiettyä laatuisuutta, riippuen myös asiasta. On kuitenkin tarkoituksellista ymmärtää, että suurimmat ja todellisimmat ulkoiset muutokset tapahtuvat puhtaimpien motiivien voimalla, ei mukavuudenhalusta tai egon haluista kumpuavina, joskin jokaisen energiavastuuta ja -peilausta tarvitaan. Myös siis niitä näennäisiä vastavoimia. Nekin ovat valon palveluksessa niin kauan kuin kyseessä on dualistinen, kaksinaisuuden pelikenttä. Voi tavallaan ajatella, että Tekijäksi tulemisen vaiheessa todellisuus ei ole keskittynyt näyttämään enää sielukohtaisia liikennevaloja heijastuksillaan, koska dualistisuuden ote on väistynyt, vaan Tekijän todellisuusuuden rakenne ja potentiaali ohjaa voimakkaasti kohti kollektiivista kontribuutiota, korkeinta sielullista vaikuttamista korkeimman tahtonsa mukaan, ylimmän potentiaalinsa kanavoimista, joka on yhtäläinen Suuren Suunnitelman kanssa. Ylemmän kanssa linjautuessa jokainen itse asiassa on itsessään yhtä kuin Suunnitelma, joka muodostuu todennäköisyyksistä suhteessa korkeimpiin ja valoisimpiin lopputulemiin. Kaikenlaisia tahdon laatuja eli motiiveja on tarvittu ja suuressa kuvassa tarvitaan edelleen. Niiden on vain pidettävä flow käynnissä keskinäisellä tasapainollaan, joka on kuin pyörremyrsky kohti muutoksia ja kirkkainta tulevaisuutta, niin yksilöna kuin massanakin. Tässä on avainasemassa eri tahdon laatujen välinen tasapaino ja mitä kohti niitä käytetään. Lastakaan ei voi jättää oman onnensa nojaan, koska luottaa sokeasti elämän kantavuuteen. Lapselle on tarjottava parhaat mahdolliset olosuhteet, myös ulkoisesti. Luotava juuret ja siivet. On myös vain inhimillistä toivoa hyvää ja turvallista tulevaisuutta jälkipolville. Mutta on osattava luopua oikeaan aikaan hallitsemisesta, jotta tällaisen tahdon laatu ei käänny tarkoitustaan vastaan ja siloita polkua, joka lapsen kuuluu luoda ja kokea itse. On voitava päästää irti, muuttaa sen sijaan itseään, astua syvempään luottamukseen ja nähdä rooliemme lävitse. Sen jälkeen todellinen luomisvoima voi kanavoitua, sivutuotoksinaan viisaus, suurempi kuva ja syvänäköisyys.


En ole ihan varma, mutta luulen mainitun muotoilijan polun viittaavan ikään kuin muovailuvahatodellisuuteen, johon on jo sisällytetty energiana kaikki tarvittavat elementit. Tietoisuushan ohjaa energiaa ja energia ainetta. Energiat tulee vain ohjata paikoilleen ja edistää muodoiksi, jota toki tiedostan tehneeni kauan, mutta mittasuhteet tai huomiopisteet saattavat olla muuttumassa. Jälleen. Väistämättä ajatuksiin nousee myös savenvalaminen, koska kupeista on nyt niin paljon puhuttu, ja tässä yhteydessä saamani valopulssit Ursa Majoriksen, eli Ison-Otavan "kauhasta" tulivat Ahteen Jussina, eli Isona Karhuna, täyttämään kuppia, maljaa, eli olemusta ja sielupolkua ja sen etenemistä taas uuteen vaiheeseen. Toisin sanoen, tartuin toimeen silloin kun kaunein mahdollisuus sille eteen suotiin uusilla ja tarkoituksillisilla työkaluilla kohti oman todellisuuden luomista, tavalla, joka oli kirjattu syvimpään sieluscriptiin. Oli aika koeponnistaa valmiudet ja kokeilla kuinka kynnet toimivat käytännössä noilla uudistuneilla, puhdistuneilla ja tuhkasta timantiksi tiivistyneillä sydänmotiiveilla. Ja mitä ilmeisimmin polkua kiritäänkin sen myötä nyt taas johonkin aivan uuteen suuntaan ja kulmaan, jota en osaa vielä arvailla, eikä siitä myöskään tämän enempää olla paljastettu.






Viimeaikaisissa unissa ja näyissä on esiintynyt muiden muassa kastematomainen käärme, joka niissä tilanteissa ja vielä valvetajunnan puolellekin luikerrelleena näkynä halusi ilmaista pääasiassa kaksinaisuuden ja energiasyöppöyden nousemista rakenteista näkyville ja tiedostettavaksi, joissa sitä on ollut lähinnä piilevänä. Rakenteet olivat sellaiset, jotka edustavat jokaisen omaa olemusta, ihmisten välisiä suhteita, mutta myös viittaus valtarakenteista niistä nousee selvästi esiin. Pimeys etenee havaittavaksi, jotta sen jokainen voi osaltaan muuntaa valoksi. Koska kastemadot muokkaavat kasvualustaa, työstävät multaa ja valmistavat maata, on ymmärrettävä tuon olleen, tai vielä jatkossakin tätä aikakautta värittävän kaksinaisuuden olevan palvelijana, jonka aika on kuitenkin menossa väistämättä ohi.


Aikaisemmin unissa synnyttämäni lapsi, uusi asia, tuli taas sekin uniini. Hän osasi uida ja opetti muita kellumaan "tietoisuusvetten pommissa", vaikka ensin luulinkin vauvan uppoavan, kuten kenen tahansa sen ikäisen, joka lasketaan veden varaan.


Viime yönä matkustin bussin keulilla, istuen korkealla ja edessä. Bussin etuosa oli edestä ja sivuilta avoin, muodoltaan aavistuksen puhkova, nuolimainen, muistuttaen kangaspuiden sukkulaa ja myös fallosta halkioineen. Haluttiin tuoda esiin nuo molemmat tulkinnat, sillä fallos liittyy maskuliinisuuteen, aktiivisuuteen ja konkreettiseen toimintaan. Kangaspuiden sukkulalla vastaavasti kuljetetaan kudetta loimen välistä, jotta muodostuu kudos, kangas, punos, se tärkeä symboli sieluverkostolle. Istuessani siinä bussin etuosassa, koin olevani ylhäältä ja alhaalta suojattu, mutta olin halkomassa tuulta eli muutosta. Kuljettaja oli neutraali, tunnistamaton maskuliini, joka istui jossain alempana ja sivussa, ja ohjasi nopeasti, tiukasti, tehokkaasti, mutta ystävällisesti ja kauniilla energialla ajoneuvoa, kuin olisimme olleet tahtona yhtä. Teimme matkaa ristiin rastiin, eteenpäin ja välillä pakittaen, pienillä kujilla ja teillä, ihmisiä kyytiin noukkien. Saavuimme lentokentälle, aivan valtavan kokoisen jumbojetin viereen. Lentokoneen keula oli virtaviivainen, samaa muotokieltä kuin bussin keula, väritykseltään mustapunainen. Se lipui kiitoradalla, lähtien kiihdyttämään kohti nousua. Se täytti koko näkökenttäni. Edetessään ymmärsin sen olevan hurjan pitkä, koska runko vain jatkui ja jatkui. Lisäksi ikkunat antoivat mittasuhteita koneen koosta, joka oli lähinnä jättiläismäinen. Koneen liikkuessa editseni tajusin sen olevan juna tai junan mallinen lentokone, joka oli nousemassa siivilleen. En kokenut kuuluvani sen kyytiin, vaikka tiesin koneen olevan täynnä ihmisiä, menossa jonnekin minne kaikki ovat menossa. Junaunet ovat olleet aikaisemminkin voimakkaita ja korkeaenergisiä.


Jokin uusi kierros alkaa, joita tuntuu nyt tulevan aina vain tiuhemmin ja syvemmin. Tahmaisista tottumuksista luopuminen ei pelota, koska luopuminen ja perspektiivien uudistaminen on tullut jo kieltämättä varsin tutuksi, ja joiltain osin sitä on tapahtunut jo niin usein, ettei mihinkään ehdi mieleltään liikaa kiinnittymään. Siihen sisältyy intoa ja kiitollisuudesta uudesta ja jostain tarkoituksenmukaisemmasta.




Kuva: Kagaya


Ei kommentteja: