maanantai 27. marraskuuta 2017

Elämä Tapahtuu – Energioiden voimasuhteita





27.11.2017



Sähköistetty Sateenkaari-Indigojoukko tavoittaa nopeuttaan värähtelyihin. Tuettua sielujen ja ryhmien hioutumista, syntymistä ja muotoutumista, suhtautuvansa ohjaavassa, tarvittavassa prosessissa vyöryy eteenpäin. Uudistaa saavuttuun massasiemeneen dualistisuuden muuntumisesta suurta jännitettä:

Reagoimiset ja reagoimattomuus, estot ja estymättömyys, tieto ja Tieto törmäilevät, hipovat tai urautuvat palvellakseen kaavaa, jolla massasiemen juurtuu ja levittäytyy kuin Troijalainen, soluttautuen.

Toiminta valon motiiveilla sähköistyy varjoisten motiivien, feikin tapahtuvassa nostatuksessa. Varjo on valon palveluksessa. Valaisee pystytetty, punottu Valon Troijalaisen aalto tiedostamattomat, varjoisat vedet.

Työsi on ohi ja vastuu muuttunut. Sähköistyy ruuhkaa opukseen nyt. Idea juhlittu, tiedostettu, päätetty, luettu ja täytetty.

Opus kaksi kirjoittuu pitkään ja hitaammin. Vastuusi on pysytellä ruuhkassamme suorana, ohjattuna tiedottajana.



– Tukien, Metatron olemuspuolineen; valitussa olemuksessaan, työssään suotuna ylösnousemuskaavana, ihossa, muotona kehollisena, voimana, Ykseytenä, Uuden Valon Maailmanjärjestyksen rakenteena, kokonaisuutena yhdistyneiden Qoinien ja muotojen, Silmä.






Tiukasti, mutta lempeästi on ohjattu jälleen takaisin syvähenkiseen ja hiljaiseen polkuun aktiivisemman jakson jälkeen. Energioiden muuntuminen suuren "troijalais"-muutosaallon mahdollistaneen 11:11 -portin jälkeen oli selkeää ja osittain rajuakin sen suhteen mitä tukevat, mitä eivät enää tue, ja mikä on nyt jatkossa tarkoituksellisinta, edetäkseen uusiin vaiheisiin.


Omalla kohdalla tämä on eskaloitunut siihen, että olen ohjattu kulkemaan jo edetyn polkuni uudesta tietoisuudesta käsin, ikään kuin selaten jo luettua kirjaa pintapuolisesti läpi, jolloin kaikki kokemusmatkalta kerätyt hedelmät on tuotu uudelleen ja yhtäaikaisesti takaisin ymmärrykseen. Kokonaisuus toisin sanoen näyttäytyy selkeänä. Tämä kyseinen, ajallisesti noin kahden ja puolen vuoden mittainen osuus polusta on kerrottu edustavan jotakin sellaista, jossa ei ydinolennaisuuksien suhteen muunlaisia valintoja itseltäni oltaisi tuettu eikä mahdollistettu, vaan kaikki tapahtunut on kuulunut tapahtua, ja kaikki se on vastannut korkeinta suunnitelmaa. Olen tämän tiennyt, ja siksi on ollut helppo motivoitua kaikkeen linjautumalla tapahtumiin sielunsa syvyyksistä saakka. Vähän aikaa sitten ilmaistiinkin, että tulen kääntymään jollain tavalla paluusuuntaan tavoitettuani tämän tietyn polun päätepisteen, saapumalla tavallaan konkreettisesti portaalin suun alle, mutta samalla koko koettu polku nostetaan jonnekin ihan uuteen korkeuteen. Asian voi ajatella esimerkiksi siten, että kaksinaisuudessa kaikki ilmentymät sijoittuvat jollekin kohdalle polariteettien väliselle janalle. Musta ja valkoinen ovat nyt tuntumani mukaan kaukana totuudesta ja asioiden värikkyydestä, sävyisyydestä ja moniulotteisuudesta, mutta käytän sitä: Nämä em. kokemuspolun tuottamat ja huomaamatta taskuihin kerätyt hedelmät ovat leimattu kuulumaan joko 'enemmän mustiin', tai 'enemmän valkoisiin' laareihin. Nyt nuo kaksi koria on täytetty ja asetettu keskenään vaakakuppiin, joka ilmaisee molempien ääripäiden tavoittamista, mutta myös täyttymystä ja täyttymyksellisyyttä. Niiden polariteettiset arvot kumoavat toisensa ja ne hakeutuvat täydelliseen tasapainoon – vapautuen omasta olemuksesta ja kokemusskaalasta. Tilanteen voi analysoida pään ja sydämen sulautumiseksi Yhdeksi, joka on voimakkaasti ollut nyt teemaltaan edustettuna, mutta samalla siihen liittyy todella paljon kaikkia muitakin aspekteja. Tämä on ollut kuin yhtä suurta yhteenvetoa jo monella eri tavalla aikaisemmin yhteenvedetyistä elementeistä. Kun nyt puhun tässä yhteydessä vertauksena koriin kerätyistä hedelmistä, aiemmista vaiheista voikin ajatella, että niissä on istutettu taimet, niitä on ravittu ja suojattu, vuorotellen vuodenaikojen vaatimusten mukaisesti, ja samalla myös punottu valmiiksi nämä kyseiset korit sadon keräämistä varten. Sanallisuus monesti rajoittaa enemmän kuin avaa, joten palaan asiaan myöhemmin tarkemmin, mikäli tarvetta ilmenee ja ohjaus sen äärelle kantaa. Todellisuuteeni on rantautunut myös uudenlaisia syvyyksiä, sävyjä ja sellaista autenttista soinnukkuutta vuorotellen soitettujen sävelten sijaan, joka melkein vaatisi oman postauksensa sekin. 


Unet, selkounet ja näyt ovat olleet voimallisia ja pitäneet ihmeellisellä tavalla tietoisena suuristakin määristä erilaisia vivahteita, joita läpi virtaa. Unia on paljon, ne ovat uskomattoman tarkkoja ja syviä, ja tuntuvat kestävän koko yön. Ihmeellistä, kuinka ne kaikki voikin muistaa niin yksityiskohtaisesti ja myös jälkikäteen kokea kaikilla aisteillaan. Jo itse unen sisällä on kykenevä tulkitsemaan asioita, henkilöiden heijastamia ajatuksia, motiiveja, tarkoituksia, symboliikkaa ja energioita. Asiat unissa ovat myös irrallisia lineaarisesta ajasta. Tilanteet saattavat tapahtua oudossa järjestyksessä, mutta oivalluttavat silti juuri täsmällisesti, jotta mahdollistavat seuraavat havainnot. Ja muistiin kirjoittaessakin ne linjautuvat silti kuin yhdeksi suureksi tarinaksi, jolla on selkeä ja ihan looginenkin juoni.


Näille sillisalaattimaisista unista ominaista on ollut mm. löytää kaikki uniin sijoittuvat talot, huoneet ja ympäristöt paitsi toisistaan erillään, toistensa jatkumoina, mutta myös toistensa sisältä. Usein ne edustavat tätä kuljettua matkaa, mutta korkeammalta katsottuna, tai sitten perspektiivi muuntuu unen edetessä korkeammalle tasolle. Esimerkiksi olen saattanut lähteä kävelemään märkään, pimeään ja kylmään lapsuuteni maisemaan jalkaisin ilman kenkiä, kiertänyt aikani jotain taloa, joka unissa ilmaisee omaa olemusta, katsellut ikkunoista sisään ja selkeästi etsinyt jotakin. Saan sieltä kengät jalkaani, mutta en pääse sisälle. Matkan jatkuessa saavun jonkin toisen rakennuksen luo, joka on kuitenkin sama tai samanlainen kuin aikaisempi. Olosuhteet ja matka sen luo on jo paljon miellyttävämpää. Löydän tuon uuden rakennuksen sisältä sen mitä jo aiemmassa vaiheessa tiedostin hakevani edellisestä samanlaisesta talosta. Otan talon haltuun ja koen olevani kuin kotonani. Se on valoisa ja kodikas. Kohta kuitenkin ympäristö ja pimeys sen ulkopuolella uhkaa ja koko talo rosvotaan tyhjäksi. Tiedän etten menettänyt mitään todellista, enkä ole kokenut pelkoa – eikä talossa itse asiassa tainnut mitään varastettavaa edes olla – mutta tiedän tapahtuneen perusteella, että on jatkettava matkaa. Unen edetessä kulkuvälineet muuttuvat, ympäristö muuttuu, ihmiset vaihtuvat uusiin. Käyn läpi kojuja ja mökkejä, pajoja ja koppeja. Kuljen kerroksia, joissa asetun parville seuraamaan tapahtumia, mutta parvet putoavat samaan tasoon jonkin sellaisen kanssa, jota on kaukaa kunnioittanut ja pitänyt jollain tapaa joskus itsestään erillisenä ja pyhänä. Kärsimys ja autuaallisuus kohtaavat. Asiat eivät ole olleet sitä miltä näyttävät ja miltä on haluttu niiden näyttävän. Pyhinä pidetyt paikat ovat todellisuudessa likaisia ja sijaitsevat alakerroksissa, sen sijaan kärsivät ja hiljaiset, elämäänsä läsnäolevasti elävät ihmiset ovat tietämättään korkeilla paikoilla. Pitkän matkan jälkeen palaan ensimmäisen rakennuksen luo, jonka takapihalla on paratiisimainen, valkoinen hiekkaranta ja kirkas, turkoosi ranta. Aurinko nousee ja paistaa hetken ajan suoraan kohti ja ikään kuin läpi, toivottaen perille sinne minne on aina ollut kulkemassa. Ympyrä sulkeutuu. Mutta se ei olisi ollut mahdollista ilman että tuon kaiken kokee ja kiertää havannoimassa. Eräässä unessa minut nostetaan valjaissa suurille taivasjunan luotisuorille kiskoille tekemään matka ilmojen halki, josta näen polkuni, sekä sen mistä olen tullut ja minne menossa. Tehty matka näytetään lopuksi maalattuna tauluna, jossa ilmakuvaperspektiivistä kuvattu tie muuttuu sillaksi, silta taas toisenlaiseksi tieksi, joka kulkee jonkin talon läpi, ja joka muuttuu uima-altaan tikkaiksi, ja niin edelleen. Unien älykkyys ilmaista erilaisia vaiheita on ollut hengästyttävää. Kun noilta kiskoilta – joissa ei siis tarvittu mitään ulkoista kulkuvälinettä – laskettiin takaisin maahan matkalla käytettävien turvavaljaiden avulla, pudotus tapahtui valon nopeudella ja se tuntui pitkältä kertoen raiteiden korkeasta sijainnista, mutta vain muutama metri ennen maan pintaa vauhti tyssäsi sulavasti ja alastulo oli pehmeä ja täynnä riemua, naurua ja avartunutta kokemista. Eikä mikään näyttänyt enää samalta kuin ennen. 


Uniin ja kaikkeen muuhunkin kokemiseen on liitetty myös vahvasti edelleen vanhan maskuliinienergian muuntuminen, jota onkin paljon jo sivuttu ja käsitelty. Sivuan ja käsittelen sitä siis edelleen.


Kantikkaalla maskuliinienergialla toteutetut tai siihen perustuvat asiat menettävät pienessä hetkessä ilman siipiensä alta. Jos jotakin yritetään viedä tai ehdollistaa tuolla vanhakantaisella painotuksella, koko prosessi tyssähtää, ja se joutuu hakemaan uuden tasapainon ja voiman sellaisesta tilasta, jossa ohjaavana aineksena on vanhan maskuliinin sijaan hengittävä ja tunnusteleva, suuresti luottava ja salliva feminiinisempi energia, joka työntää ja toteuttaa asiaa tiedostavalla, uudella maskuliinivoimalla vain sen verran mitä sille on rakentunut valmiutta. Kyse ei ole siis passivoitumisesta, sen enempää kuin luontaisen aktiivisuuden sammuttamisestakaan, tai erilaisten voimien keskinäisestä paremmuudesta, vaan ajoituksesta, tiedostetuista motiiveista muuttuvissa tilanteissa ja eri energioissa, ja kyvystä toimia – tai olla toimimatta – aina korkeimman ohjauksensa ja sielunsa inspiraation mukaisesti. Tämä vaatii valppautta, nöyryyttä, sokeiden pisteiden vilpitöntä tiedostamista ja vastaantulemista niin itseä kuin kaikkea ja kaikkia muitakin kohtaan. Tuttua vertaustakin käyttäen: Kuten äiti synnyttää lapsensa, ponnistaminen tapahtuu luontaisesti, ja on myös hetkiä jolloin ei saa ponnistaa, vaan syntymän tulee tapahtua itse. Toisin sanoen: Elämän tulee antaa tapahtua. Sen täytyy antaa syntyä itsestä, vaatimallaan tavalla, ei omalla tahdolla tai aikaisemmin toimineella kaavalla. Toki on sieluja, jotka juuri nyt opiskelevat aktiivista, ehdotonta, ehdollistavaa, hallintaan tähtäävää, kontrolloivaa ja vaativaa voimaa, kuten on myös heitä, jotka on ohjattu päästämään sellaisesta irti kokonaan, ja he tunnustelevat ehkä kaikessa hiljaisuudessa tuota sallivaa ja luottavaista kokemuspintaa elämänsä tämän hetken tärkeimpänä asiana, jopa niin kärkevästi, että heiltä on evätty otteen saaminen kokonaan, ja elämä näyttäytyy ja tulee koettavaksi täysin hallitsemattomana saippuapalana. Tyytyjästä Tekijäksi -muutoksessa on kyse omasta motiivista, eli energian puhtaudesta toiminnan pohjavireenä ja uskollisuudesta sielunsa pyrkimyksille, ei loppujen lopuksi lainkaan siitä, miltä toiminta näyttää ulospäin. Jokainen on joka tapauksessa paikoillaan, liikkumassa, liikuttamassa ja luomassa osaltaan täydellistä kokonaisuutta ja polkua ylösnousemuskudelmassa, mahdollistaen samaa muille, koska he ovat siinä missä kuuluvat olla. Jos he kuuluisivat muualle, he olisivat silloin jossain muualla. Jokainen kokee elämän sillä suhtautumiskyvyllä ja reaktioillaan, jotka heissä on kulloinkin pyöriteltävänä evoluution leivontapöydällä. Nyt, jos koskaan, tulisi kiitollisena nähdä jokaisen kanssasielun jumalallisuus ja kauneus riippumatta siitä, mitä he tekevät, kuinka toimivat, tai mitä reaktioita itsessä tai toisissa esiin nostavat. Ymmärtämättömyydestäkään kun ei voi tuomita, ja toisaalta ymmärrystä ei voi saavuttaa ilman, että kokee myös ymmärtämättömyyden. Josta päästään siihen, mitä on edes "ymmärtämättömyys". Moni on inkarnoitunut tänne ollakseen ymmärtämätön, jotta voi tuoda potentiaalia muutokseen ja heräämiseen mukanaan, tai olla muutoin tiedostamattaan sitä mitä kuuluu olla. Kaikki varjo on lopulta korkeimmasta käsin katsottuna valon potentiaalia, ja ansaitsee mitä kauneimman myötätunnon, kiitoksen ja siunauksen tullakseen jälleen näkymättömästä valosta näkyväksi valoksi.


Tässä kohtaa pääsee syvä huokaus. Ylipäätään erilaisten polariteettienergioiden jaottelu ja määrittely käy sanallisella tasolla yhä mahdottomammaksi. Kuten toki kaiken muunkin. Ennen oli selkeämmin joko-tai, feminiini- tai maskuliinienergia, joissa oli kuitenkin pikkiriikkisen myös toinen toisiaan; Jin-Jang. Sitten tuotiin vaiheittain kombinoitumaan ja synnyttämään toinen toisistaan käsitteet korkeampi feminiini- ja korkeampi maskuliinienergia, joilla on ollut monenlaisia ilmentymiä ja tapoja kohdata todellistuakseen. Edellä mainitut Jin-Jang ovat toisin sanoen sulautuneet yhteen ja kirkastuneet mustasta ja valkoisesta harmauden ja sameuden kautta kristalliseksi liitoksi, kuin kristallisilmäksi yhdellä, yhteisellä pisteellä, eli pupillilla. Nyt kun itse koen ja näen näiden eri laatujen olevan yhtä suurta, toisiaan palvelevaa ja ruokkivaa pyörrettä alhaalta ylöspäin, jossa erilaiset mittasuhteet feminiinisen ja maskuliinisuuden eri taajuuksissa pitävät liikkeen ja muutoksen käynnissä, enemmän ja vahvemmin kuin koskaan aikaisemmin, pystynkin yllätyksekseni erottamaan laatuja ja myös motiivienergioita toisistaan entistä selkeämmin. Mutta kykyni näitä kuvailla ja sanoittaa hiipuu. Tuntuu ettei ole enää niinkään käsitteitä alempi tai korkeampi maskuliini tai - feminiini, koska ne ovat yhtä ja samaa. Kuten puullakin on juuret ja puulla on latva. Koen että juuri 11:11 -portti poisti portaistukset ja kerrostumiset ja sen myötä loi ylösnousemus-troijalaiselle tämän pyörivän, aaltoilevan, virtaavan liikkeen. Huokaisen siis uudelleen, mutta nyt helpotuksesta: tämä osoittaa sen, että kaikenlaiset luokittelut ja analysoinnit käyvät aina vain tyhjänpäiväisemmiksi. Eli erillisyys kaikessa harhassaan.


Kaikkein huikein kokemus tapahtui viime viikon puolivälissä eräänä varhaisena aamuna, joka myös osaltaan havainnollistaa juuri kerrottua kontrolloimisen ja luottamisen, sekä erilaisten energioiden välistä tasapainoa.


Unessa jokin laiva tai jokialus oli lähtemässä liikkeelle kapeasta kanavasta täysin pimeässä, kokonaan pimeänä, automaattinavigoinnilla. Kapteeni vakuutteli että se onnistuu, eikä valoja tai mitään apuja siksi tarvita. Koin jonkinlaista myötäahdistusta, joka kertoi jotain omasta lähtötilanteesta. Heti tuon jälkeen olemus ja tietoisuuden havannointipiste sinkaistiin selkouni ja -näkytilaan, jossa lähdin hurjaa vauhtia lentämään selälläni veden tai läpinäkyvän, kirkkaan jään yllä. Koko taivas oli miljoonien tähtien peitossa, jotka olivat samanlaista kirkasta, tuikkivaa kidettä kuin portaalissa, ja myös valaistus oli sinivioletti, kuin täydenkuun yönä, ja sekin samanlaista kuin portaalissa. Koko muukin tila oli täynnä lumi- ja tai jääkidettä muistuttavaa, paikoillaan leijailevaa kidettä. Nostin käsiä kasvojen eteen, yrittäen samalla ottaa kiinni kiteistä kuin olisin pyrkinyt keräämään lumihiutaleita kämmeniin. Kaikki oli kuitenkin aineetonta. Avasin tuossa vaiheessa silmät ja näky jatkui valveen puolella. Tuntui että todellisuus oli jokaisessa tietoisuus"kerroksessa" samanlainen. Vajosin takaisin selkouneen. Koska lensin hurjalla vauhdilla selälläni pääni suuntaan, en nähnyt mitä siellä oli. Oli vain luotettava. Huokailin ihastuksesta. Kokemus ja näkymät olivat jotain sanoinkuvaamattoman kaunista ja taivaallista. Jossain vaiheessa kokeilin kääntyä vatsalleni, jotta näkisin myös eteenpäin. Se jarruttikin yllättäen vauhdin kokonaan, jonka takia kelluin jonkin aikaa ilmassa istuma-asennossa, tasapainoillen. Tässä vaiheessa ehdin jo katumaankin muuttamaani asentoa. Unessa mietin, että ehkä nopeimmin etenee kun luottaa eikä halua nähdä kaikkea – minkä kyllä kokemuksellakin allekirjoitan: yllätyksellisyyttä osaa arvostaa ihan toisella tavalla, kuin mitä silloin kun monet asiat joutuu vastuunaan tiedostamaan jo etukäteen. Sain kuitenkin uudelleen kiinni jonkinlaisesta sisäisestä flow'sta, joka vauhditti taas matkaan. Nyt olin tullut päivasaikaan taivaiden ja ilmojen halki, metsän ylle. Näin taloja, mökkejä ja muita rakennuksia lumipeitteisessä maassa, jotka tunsin liittyvän tähän elämään, niiden tärkeinä pisteinä ja eri elämänvaiheita kuvastavina paikkoina. Jos olin törmätä johonkin, tarvittiin vain ajatus ja vauhti hiipui. Soljuin leikiten kaikkien esteiden ohi. Kohta edessä oli sakea koivikko, mutta laitoin kämmeneni yhteen ilmaa halkovaan asentoon, päättäen, että menen läpi tässä tietyssä kurssissa – en voi tällä luottamuksella törmätä enää mihinkään. Lähdin kiitämään metsän läpi ja oksien lomitse. Tiesin että vastassa on ihan pian taas ranta, eli olin tullut jonkinlaisen niemen tai saaren yli, jossa talot edustivat vaiheita – ylilennettäviä, väliaikaisia "ihmisen rakentamia", aineellisia muotoja – tällä polulla. Tässä vaiheessa soi herätys. Kokemus oli valtavan voimakas ja koen, että tuolta nyt portaaliksi ymmärrettävästä ulottuvuudesta löytyi juuri tämä tultu polkuni ja oma olemukseni, nostettuna. Kokonaan uusi todellisuus.







Ei kommentteja: